Sain viimein viime yönä nukuttua univelkani pois, koska pieni menninkäistyttö on viimein tyytyväinen oloonsa! Niin, menninkäinen, sillä siipiä ei sitten huolinutkaan. Olen kyllä tiennyt että keijuja ja muita maahisia on monensorttisia, mutta ei tullut mieleenkään etteikö tämäkin olisi keijukansaa. Samalla selvisi miksi en keijun kuiskutuksia ole kuullut! Kas kun uusi kotimme on paitsi suurten pihakuusten kätkössä, myös ison, vanhan metsän vieressä. Pojan kanssa on kesällä siellä kuljettu ja olin kyllä varma että vanhojen sammaleisten kivien takaa löytyy satumaisia salaisuuksia..
Mutta tosiaan, sain kuulla että keijut rakastavat enemmän aurinkoisia kukkaniityjä ja järven rantoja, nämä menninkäiset taas mieltyneet metsän vihreään hämärään ja pienten purojen solinaan. Ovat kuulemma käyneet meillä kyllä, mutta jutelleet vain pienen poikani kanssa! Ja niin kun minä olin huolissani ettei 2,5 vuotias vielä puhu, olikin vain jäänyt vielä hetkeksi siihen maailmaan jossa satuolennot ovat arkipäivää.. Mutta nyt kun poikakin oppi puhumaan, sopi sitten minuakin lähestyä :)
Sen verran näistä menninkäisistä tiedän, että kujeilevat mielellään, ja täytyy sanoa että selvästi on askarteluhuoneessa tavaroita siirrelty yöaikaan.. Ja kun kyselin varovasti ajatteliko tämä jäädä pysyvästi meille asumaan vaan tahtooko muuttaa kenties muualla, kertoi että on tullut jäädäkseen! Ilahduin kyllä, koska melkein kaikki keijuni ovat liihotelleet uusiin koteihin :) Haluaa kuulemma jäädä varmistamaan että muutkin nyt viimein uskaltavat tulla, ja "kai niitä keijujakin voi kylään pyytää".
Ujo ei ole ollenkaan ja on sitä mieltä että askartelijat ovat erilaista sakkia meidän ihmisten joukossa, ja haluaa tutustua uusiin samanlaisiin! Niimpä tästä lähin kannan tapaamisissa mukanani puista c-kirjainta, jonka kaarteessa ruusujen keskellä nukkuu pieni menninkäinen Pipa! Saa tulla katsomaan :)
Meet Pipa, little pixie! She has finally settled in, and I finally got to sleep the whole night and then some :) I thought she would be a tiny fairy, but she didn´t want wings! She told me fairy´s love lakes and field filled whith flowers, and then I understood. Our new home is nested right next to a big old forest. I have spend many summerdays there whith my little boy, and I was sure there was secrets behind all those mosscovered stones.. But it never accured to me, that off course pixies were more likely to live there!
And she told me they have been visiting my baby boy, but now that he finally learned to speak, they would talk to me too. I had been wondering what took so long for my boy to start talking, but pixies held him in they world for just a bit longer. He is almost 3 now, and suddenly started talking when I started this pixie!!
She has been meddling whith my crafting stuff at nighttime, and did confess she likes crafting folk, they "seem different from rest of humans.". So she now has a nest on this large wooden c, and whenever I go to scrapbooking ar crafting events, I will bring her along! You are all welcomed to meet her! :)
lauantai 22. tammikuuta 2011
13 kommenttia:
Pienet ystäväni tarujen maailmasta ovat kuin lapsia, ne eivät koskaan kyllästy kuulemaan kuinka ainutlaatuisia ja ihania ovat...
Viestit lämmittävät myös minun sydäntäni, Kiitos!
My tiny friends are like children, they never get tired of hearing how unique and wonerfull they are.. An your comments warm my heart too, Thank You!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
voi miten suloinen hän onkaan-en ole suloisempaa nähnyt
VastaaPoistaniin hento, kevyt ja kaunis
olet kyllä taiteilija--
ja tarina on mukaansatempaava
toivottavasti pian seuraa jatkoa--
Kirjoitat yhtä lumoavasti kuin käsilläsi luot, näitä on ihana lukea <3
VastaaPoistaMiten ihana kerronta, menninkäinen tulee meille lukijoillekin kuin eläväksi tarinan myötä - ja tuo lopputulos on jotain ihan käsittämättömän, lumoavan kaunista, herkkää, koskettavaa, ihan kurkkua kuristaa tunnekuohusta!
VastaaPoistaOn sinulla ihmeellinen taito, luoda jotain noin kaunista ja se luomiskertomus on kuin satua lukisi.....elävää kerrontaa parhaimmassa muodossa.
Näkemisiin uuden perheenjäsenen Pipan kanssa - ei näissä suurissa, mutta josko sitten täällä Jyväskylän jossain tapahtumassa.....
Kiitos tämän herkän tapahtuman jakamisesta kanssamme!
Voi miten IHANIA nämä kaikki taideteoksesi ovatkaan! Ei voi sanoin kuvailla... Ja todella kerrontasi on lumoavaa <3
VastaaPoista-Saako sinulta tilaustyönä ostaa näitä keijuja ja merenneitoja?
Rakastuin ensisilmäyksellä! Olet todella luova ja taitava :)
En voi kuin ihastuksesta huokailla ja ihastellen katsella häntä! Ja toistaa sitä mitä muutkin, kuinka lumoavasti kirjoitat pienen olennon synnystä :)
VastaaPoistaHän on niin, niin suloinen!
Kiitos teille kaikille ihanista kommenteista! Nämä pienet ovat ilonaiheita myös itselle :)
VastaaPoistaJa Annalle, suurin osa näistä on valinnut itse kotinsa, niinkuin Siiliherra Melko Piikkinen Langanpiilottajan kodin.
Teoriassa teen myös myyntiin, mutta mieluiten niin että teen ensin,ja jos onnistun houkuttelemaan jonkun pikkuhahmon esiin, voi sitä sen jälkeen kysyä :)
Voi myös laittaa sähköpostia ja kertoa millaisen ja mihin tarkoitukseen haluaa, joskus se houkuttaa juuri sen sinun taruhahmosi esiin :)
I adore your little "Pipa"! She is such a delicate creature and lovely. Your stories are always so magical and whimsical that I am carried off to a gentle land of love and peace.
VastaaPoistaVoi kun olen iloinen että menninkäiset (ja eiköhän ne keijutkin ihan pian) ovat taas löytäneet sinutkin! Pipa on kovin suloinen, ja ihailen niin kovasti tarinankerrontataitojasi!
VastaaPoistaAivan kerrassaan ihastuttava :)
VastaaPoistaOlisipa hauska itsekin kokeilla jotain vastaavaa. Mutta eipä minusta tuommoisen pikkutarkan väkertämiseen olla. Näitä on ilo kyllä katsella muiden tekeminä :)
No niin pitihän se arvata...koukkuun jäin=). Näin sinusta jutun lehdessä ja päätin tulla piipahtamaan sivuillesi. Mutta rakastuinkin suin päin tuohon pieneen menninkäistyttöön on niin kovin suloinen. En ole vielä edes kerennyt katselemaan mitä muuta ihanaa sivuiltasi löytyykään.
VastaaPoistaIhania juttuja sulla,Pipa on suloinen ja mukavasti tarinoit keijunsynnystä!luin SK:sta sinusta ja tulin kurkkimaam ja tulen kyllä toistekin!
VastaaPoistaVoi miten suloinen ja herkkä.
VastaaPoistaKertakaikkisen upea!
VastaaPoista